Suomen vetovoimaisin kaupunki. Kyllä se piti paikkansa ainakin Kuusijärven Jääkarhujen suhteen sillä Tampereen Kaupinoja veti rannalleen heitä pikkubussilisen verran eli 12 henkilöä, heistä yksi oli Meriuimareiden edustaja. Meidän 12. osallistuja oli Matti Kouvolasta. Ja tavoitteet olivat tietysti taas korkealla: kisoista monta mitalia ja arpajaisista pussukoittain voittoja. Ja kuinkas siten kävi Jääkarhuille? Tulipa mitaleita kaiken värisiä. […][Lue lisää »]
Myöskin Kuusijärven Jääkarhut polskivat siellä melkoisen määrän talviuinnin MM-kisojen mitaleita, ovatkin sen verran kookkaita, että yksikin mitali kaulassa tuntuu, saati sitten niillä, jotka saavuttivat suorituksillaan useamman. Koko kisaviikko tiistaista lauantaihin vietettiin mukavassa talvisäässä, pakkasta vain nimeksi, aurinko paistoi eikä tuulikaan pahemmin häirinnyt. Yleisoä riitti koko ajan kannustamaan uimareita, olihan tällä kertaa kisailijoita peräti 50 maasta. […][Lue lisää »]
SM-kisat vietettiin aurinkoisessa pakkassäässä Pajulahden urheiluopistolla 30.1-1.2.2026. Kuusijärven Jääkarhuista kisaajia oli 17 ja mukana oli myös kannustusjoukkoja. Mitaleja uitiin huikeat 15: 7 kultaa, 2 hopeaa ja 6 pronssia. Lisäksi nähtiin monta upeaa uintisuoritusta. Lauantaina iltaa vietettiin gaalan merkessä, johon lähes koko Jääkarhujen porukka kokoontui. Kisafiilis oli korkealla koko kisojen ajan ja kirpeästä pakkassäästä huolimatta kavereita […][Lue lisää »]
Pakkasta oli -15, tumma pilvetön taivas ja aivan tuuletonta. Näissä talvisissa olosuhteissa oli kaikenlaisten Jääkarhujen hyvä mellastaa Kuusi- ja muissa järvissä. Näin tehtiin jälleen Vantaallakin, ties kuinka monennen kerran, taisi olla 20. kerta. Taivasta valaisivat ilotulitteet, nyt ne näkyivät hyvin. Menossa oli viime vuoden ihka viimeiset minuutit kun Jääkarhut astelivat portailta veteen. Sitten järvessä odoteltiin […][Lue lisää »]
Me Jääkarhut kutsumme kavereita ja tovereita sekä kaikkia aiheesta innostuvia osallistumaan jo perinteeksi muodostuneeseen yöuintiin Kuusijärvellä 31.12.2025. Ensin kokoonnutaan Karhunpesän luokse klo 23.30 alkaen. Sitten mennään joukolla laiturille ja siitä suoraan järveen muutama minuutti ennen puolta yötä, odotellaan vuoden vaihtumista ja sen jälkeen kipin kapin Karhunpesän lämpöön. Pukeutumisen jälkeen mennään grillikotaan paistamaan makkaraa, jotka nautitaan […][Lue lisää »]